9/09/2016

Elämää ilman salaattiottimia - ei käy

Lähes jokaisen pennun elämässä tulee aika, jolloin joutuu jättämään taakseen vanhan kotinsa, vanhempansa ja sen kaiken tutun, jonka kanssa on tottunut elämään. Toki mukaan saa roppakaupalla mukaan omia tavaroita, vaatteita ja muuta vuosien saatossa kertynyttä krääsää, mutta esimerkiksi astiat, huonekalut, siivoustarvikkeet ynnä muut yleishyödylliset romppeet tulee hankkia itse. Ja entä sitten kotityöt, siivous, ruuan hankkiminen ja laskujen maksu - se kaikki kaatuu omaa niskaan ja asiat täytyy hoitaa yksin. Luulisi, että se astioiden hankkiminen olisi ajatuksena helpoin muutossa ja muutoksessa, mutta ei, täältä löytyy vastarannankiiski, joka jäi erityisesti kaipaamaan kotoa niitä kaikista vähäpätöisimpiä tavaroita, astioita - ei niinkään perheen kanssa asumista ja yhteiseloa jaettujen kotitöiden ja valmiin ruuan kera.

En voi väittää koskaan välittäneeni merkkivaatteista tai tietyn firman valmistamista kodinkoneista. Minulle on aina ollut aivan se ja sama, ovatko kenkäni Asicset vai Adidakset tai onko hupparini ostettu henkkamaukasta vai Lidlistä (damn, sitä hupparia on muuten ikävä), katsonko leffojani Sonyn vai Artin telkkarista - kunhan se tuntuu hyvältä ja toimii. Luulisi, että olisi aivan sama, mihin teen salaattini tai mitä ainetta suihkutan tiskirättiin hellaa pyyhkiessäni - niin minäkin luulin - mutta totuus valkeni yllättävän nopeasti, kun jäin yksin omaan kämppääni: en voi kuvitella eläväni ilman Tupperwarea ja Amwayta. Kuinka säälittävää huomata merkkihulluuden olevan kuitenkin olemassa, vaikka aina olenkin pyöritellyt silmiäni muille sitä harrastaneille.

Anyway, pihinä ihmisenä en kuitenkaan voinut edes kuvitella maksavani tähtitieteellisiä summia mokomista kupeista ja kipoista, olivat sitten miten tuppervaaraa tahansa, joten parin päivän valituksen jälkeen aloin ankarasti kierrellä kirpputoreja sopivia astioita etsien. En tiedä, vastasiko joku pyyntööni, mutta kolmen viikon sisään olin löytänyt pari sopivaa säilytysrasiaa, suuresti himoitsemani salaattikulhon (kaksi, jos tarkkoja ollaan!) sekä luultavasti tämän vuoden rakkaimman löytöni, kauniit tupperin salaattiottimet (joille muuten jäi hintaa alennuksen jälkeen vain yksi euro, mieletöntä! Ne, jotka osaavat ottaa salaattia kahdella haarukalla, kokeilkaa näitä ottimia - paluuta ei ole.) - paistaa se päivä joskus risukasaankin. Siis miettikää, minä etsimässä muoviastioita kirpputoreilta ja iloitsemassa niiden löytymisestä - ei ikinä. Salaattiottimien löytymishetkellä mukana ollut kaverini voinee tämän allekirjoittaa täysin. Ihmeitä tapahtuu.


Muutaman onnekkaan kirppisreissun ja äitini tekemän Amway-tilauksen jälkeen valtakunnassa alkaa olla kaikki hyvin. Koirat viihtyvät, käyn koulua (hei, viime postauksen epätoivoisesta pohdinnasta huolimatta tämäkin luuseri sai koulupaikan ja on nyt omillaan asuva korkeakouluopiskelija, huh), omistan monta suihkupullollista kelvollisia siivousaineita, en joudu enää tekemään salaattia uunivuokaan (synkimpinä hetkinä sitä sortuu kaikenlaiseen, josta ei voi jälkikäteen sanoa olevansa ylpeä) ja voin jopa väittää pärjääväni omillani. En koe olevani niitä, jotka jäävät odottamaan, että joku tulee laittamaan ruokaa tai siivoamaan kämppäni, teen sen oikein mielelläni itse, kunhan lähtökohdat ovat kunnossa - siksi jaksan valittaa ja ikävöidä niinkin arkisia asioita kuin siivousvälineitä tai tietynlaisia astioita. Terveisin poispilattu kakara, joka ei enää osaa elää ilman tuppereita. Mitähän hehkutan seuraavaksi? Partylitea ehkä? (Varokaan vaan, muita somisteita en ehkä suostuisi hankkimaankaan.)

Hei, pessimismin ohella elämästä voi näköjään löytyä myös jotakin hyvää, muovikuppien muodossa. Ei sillä, etteikö kulunut vuosi olisi alkukankeuden jälkeen tuonut muutakin, mutta tässä yksi, pienisuuri asia, joka saa tulevaisuuden näyttämään astetta valoisammalta. Hah, surkuhupaisaa, että ensimmäinen kirjoittamiseen inspiroiva aihe yli puoleen vuoteen on tässä, toivon, että edes joku voi samaistua moiseen riemuun.

2/02/2016

Vertailussa yhteishaku ja karkkihylly

Elämän sanotaan olevan täynnä valintoja - joidenkin seuraukset ovat pidempiaikaisia, joidenkin pieniä ja mitättömiä. Jokaisella valinnalla on kuitenkin jotakin yhteistä: päätökseen johtava prosessi. Itse joudun reilun kuukauden kuluttua sinetöimään kohtaloni ja hakemaan lukion jälkeisiin jatko-opintoihin yhteishaussa, ja sitä ennen pitäisi päättää jokin ala, joka kiinnostaa niin paljon, että olisin valmis viettämään sen parissa kenties loppuelämäni. Tällä hetkellä päätös tuntuu todella suurelta, ja joudun varmasti kyseenalaistamaan valintaani vielä monia kertoja, mikä ikinä se nyt tuleekin olemaan. Yhtä suuren ongelman voi kuitenkin saada aikaan pienemmistäkin valinnoista, kuten vaikkapa S-marketin karkkihyllyn edessä kuukauden kestäneen karkkilakon jälkeen. Mitä tehdä, kun koko valikoima on saatavissa ja ovet avoinna, mutta loppuratkaisua tunnu syntyvän?

Ensinnäkin tulee miettiä, mitä tahtoo juuri kyseisellä hetkellä. Salmiakkia vai suklaata, yliopistoon vai ammattikorkeaan? Mutta toisena tulee se tärkein; tahdonko sitä myös myöhemmin, kun valinta on tehty, kuitti saatu ja hakupaperit lähetetty? Haluanko oikeasti juuri tuohon kouluun, entäpä jos kyllästyn siihen ensimmäisen jakson aikana? Vaikka nyt tekee mieli lakritsia, olisiko salmiakki kuitenkin parempaa kotona? Kannattaa siis ehdottomasti raahata kristallipallo mukaan kauppaan, jos haluaa välttyä kyseiseltä epävarmuudelta. Jos sellaista ei kuitenkaan ole, aikaa kuluu huomattavasti enemmän, jokainen vaihtoehto tulee punnita huolella ja kilauttaa vaikkapa kaverille, jotta valinta osuisi mahdollisimman hyvin yhteen myös tulevaisuuden minän mielipiteiden kanssa.

Vaikka valinta tuntuisi juuri nyt mitä parhaimmalta, onko se sitä myös koulutuksen päätyttyä tai pussin tyhjennyttyä? Olisinko voinut valita paremmin, hukkasinko vain aikaa ottaessani tämän vaihtoehdon? Käytinkö rahani turhaan, voinko ylipäätään työllistyä tällä alalla? Internet on tulvillaan muiden kokemuksia ja suosituksia hyvistä karkeista sekä työpaikkailmoituksia, joten miksipä ei aloittaisi ottamalla selvää faktoista? Ammattimaisen mielipiteen voi pyytää myös opinto-ohjaajalta tai kaupantädiltä, mutta ehdotuksista huolimatta lopullinen päätös jää omille harteille - todella lohdullista.

Hinta-laatusuhde; kannattiko? Jos olisinkin ostanut valmissekoituksen sijaan irtokarkkeja tai mennyt sairaanhoitajakoulutuksen sijasta ensihoitajaksi, olisinko hyötynyt enemmän ja olisinko nyt tyytyväisempi elämääni? Jos on valmis käyttämään aikaa ja rahaa lopputuloksen saavuttamiseksi, niin hitaamman ja työläämmän reitin valitseminen - eli tähtää valmiiksi korkealle ja käyttää enemmän aikaa kunnon koulutukseen ja valitsee karkkinsa itse, vaikka se tuleekin kilohinnalta kalliimmaksi - on pidemmän päälle kannattavampaa ja palkitsee runsaammin. Ensihoitajalta löytyy myös sairaanhoitajan pätevyys, huolella valitusta irtokarkkipussista ei löydy huonoja sattumia. Jos taas hätäilee ja menee siitä, mistä aita on matalin, saa huonompaa palkkaa, ei voi hakea yhtä monipuolisiin töihin eikä edes pidä jokaisesta ostetusta karkista. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten miksipä ei samantien miettisi kunnolla?

Entäpä, jos en ottaisikaan mitään, vaan menisin suklaansyönnin sijasta lenkille illalla? Jos menisinkin suoraan lukiosta töihin tienaamaan? Tee molemmat - opiskele, syö suklaa, tee töitä, mene lenkille. Myöhemmin kaduttaa kuitenkin, jos jättää suklaan ostamatta ja menettää samalla mitä parhaimman makuelämyksen - lenkillehän pääsee siitä huolimatta, ja syötyjen kalorien kuluttaminen antaa myös hyvän syyn lähteä. Sama pätee luultavasti myös koulutusta ajatellessa; opiskelijaelämän hehkutus tunkee usein molemmista korvista sisään, opiskelujen aikana voi tajuta, mitä oikeasti haluaa, yksikään todistus tuskin menee hukkaan, jos sen avulla on mahdollisuus työllistyä paremmin kuin sitä ilman... Töitä ehtii tehdä myöhemminkin, ja todistus korkeakoulusta motivoi hakemaan parempaa työtä, joten miksipä ei? Vai voiko joku todella sanoa saavansa tarpeeksi kivan ja varman työn ilman koulutusta nyky-yhteiskunnassa, jossa niistä vähistä työpaikoista saa taistella hampaat irvessä jokaisella hakukerralla?

Toki myös liika ahnehtiminen on pahasta. Jokaisen karkkilaadun maistaminen johtaa ylensyöntiin ja usein myös pahoinvoinninin kautta oksentamiseen. Näin saattaa käydä myös silloin, jos ahnehtii itselleen liikaa duunia ja vaativat opiskelut samalle ajalle - etenkin heikompien kohtaloksi koituu mielenterveyden romahtaminen tai vähintäänkin uupuminen, joten valinnoissa tarvitaan tervettä suhteellisuudentajua. Kaikkea ei voi saada, joten joskus kannattaa jättää työuran edistäminen opiskelujen jälkeiselle elämälle tai odottaa toiseen kauppareissuun, jotta saisi myös hedelmäaakkosia Dumle-pussin lisäksi.

Vaikka valinta on vaikea, kannattaa edes yrittää. Mokaaminen ottaa tietysti päähän ja vituttaa hetken, mutta aina voi myös kouluttautua uudellen tai käydä ostamassa kaupasta sitä salmiakkia, jos suklaa ei tyydytä tarpeeksi. You gotta risk it to get a biscuit - koskaan ei voi tietää, miten tulee käymään, mutta kokeilematta ei saa mitään. Sen voi tajuta joko suosiolla tai kantapään kautta, jälkimmäinen vain kirpaisee huomattavasti enemmän ja vaatii enemmän toipumisaikaa.

1/03/2016

Vuodenvaihde

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Uudenvuodenyönä tuli myös testattua kameran raketeille tarkoitettu valotusohjelma. Lopputulos: Sony toimii hyvin ja laatu on nättiä, kuvaaja ei osaa zoomata ja sai vain pari siedettävää kuvaa.







11/21/2015

Palapelivillitys jatkuu

Jokunen viikko taaksepäin hain postista 1500 palaisen susipalapelin sekä palapelimaton, jonka ansiosta isompiekin kuvien rakentelu ja säilyttäminen onnistuu helposti. Enpä ole ennen noin isoa palapeliä kasannut, muttei tuohonkaan kahta viikkoa kauempaa mennyt. Liikaa vapaa-aikaa, epäilemättä?
Apulaiset.

Valmis!

10/21/2015

Viikon palapelihaaste

Joskus se vain iskee - ylitsepääsemättömän suuri halu rakentaa pari palapeliä. Paremman tekemisen puutteessa - tai muita velvollisuuksia vältellen, miten sen nyt ottaa - noita tuli väsättyä viikon aikana 1550 palan edestä. Olisi hyllystä vielä yksi tuhannen palan (999, jos tarkkoja ollaan, sillä viime kasauksella yhtä palaa ei enää ollut) laatikko löytynyt, mutta sen jouduin jättämään tällä kertaa väliin tarpeeksi suuren rakennusalustan puuttuessa.

 Tästä se tällä kertaa alkoi. Löysin tämän 500 palan upeuden kirpputorilta avaamattomana alle kahdella eurolla, joten pakkohan tuota oli päästä heti rakentelemaan. Kuvakin on aivan loistava, ja ehdottomasti voisin huolia tuon vaikka seinälle asti. Värimaailma on itse täydellisyys ja sopisi upeasti sinisäsyisiin verhoihin, jotka koristavat huoneeni ikkunaa.

 500 palaa tässäkin, Mauri Kunnaksen koiraveljeksiä esittävä kuva. Jokseenkin ärsyttävä rakennettava, sillä osa paloista ei suostunut irtoamaan toisistaan ollenkaan uusina, vaan repeilivät pohjasta. Muutenkin materiaali on huonompaa kuin ihanaisen Ravensburgerin laatutavarassa.
 300 palainen rottweilerin naama. Yksi suosikkiroduistani, ja koirakuvathan kelpaavat aina. Tällainen on selvästi aivan liian nopeaa kasattavaa, suosin enemmän suurempia, vähintään noita 500 palan teoksia. Mieluiten tuhanen, niin riittää tekemistä pidemmälle ajalle kuin parille illalle.
Tämän laatikko on aikojen saatossa hävinnyt johonkin, mutta tietääkseni paloja tässä on 250. Liian pieni, liian helppo ja aivan liian nopea tapaus, jonka parissa ei kulu kauaa. Positiivisena puolena minikokoisissa palapeleissä mainittakoot, että niitä voi rakentaa missä tahansa eivätkä ne vaadi tilaa. Eikä ketuta yhtä paljoa, kun koira huiskaisee hännällään lähes valmiin räpellyksen alas pöydältä, ja koko homman joutuu aloittamaan alusta.

10/03/2015

PokeDigimon

Toiset lähtevät lauantai-iltana baariin, minä istun koneella fiilistelemässä vanhoja -90-luvun Pokemon-animesarjan jaksoja ja biisejä. Samalla hetkellä tuli outo fiilis, että pitäisi päästä taas raastamaan hermoja ihanaisen Windows Liven elokuvatyökalun seurassa, onhan viime kerrasta aikaa jo yli puoli vuotta. Biisivalinta oli mitä ilmeisin: Pokemonia. Videovalinta oli tehtävä jo valmiiksi arkistoista löytyvistä klipeistä, ja mikäpä noista sopisikaan paremmin Pokemonin kaveriksi kuin Digimon? Yrityksenä oli siis yhdistää Pokemonin ensimmäinen alkutunnari Digimon Tamerisin openingin videoon, onnistumisesta päättävät katsojat.

Yhtään pidempää tai monimutkaisempaa muokkausta en tuon kanssa olisi jaksanut värkätä, tässäkin olik taas kestämistä. En tajua; normaalisti kone toimii melko nopeasti ja ilman tökkimistä, mutta elokuvatyökalun tullessa kuvioihin ruutu pysähtelee jatkuvasti, eikä todellakaan toista minkäänlaista videota kokonaan ilman jatkuvaa jumitusta. Miten vain, tulipahan taas edes "yritettyä".



Samalla fiilistelin myös sitä vanhaa aikaa, kun Pokemoneja oikeasti oli vain muutamia ja nimissäkin pysyi vielä perässä. Okei, toisaalta pidän uudemmistakin Pokemoneista, suunnilleen 12. kauteen asti. Tuolloinkin niitä oli vain viitisensataa, sitä uudempiin en ole jaksanut edes tutustua kunnolla saati opetella nimilitaniaa ulkoa, vaikka uudempia pelejä olenkin pelannut. 718 on liikaa, kuten seuraava video, surkuhupaisasta Pokerapin uudistetusta versiosta voi päätellä. Satuinpa tuollaisenkin youtubesta bongaamaan ohimennen.


9/18/2015

Lukiolaisen päivärutiini

Lukiolainen kuulee useita kertoja päivässä, kuinka hänen pitäisi nukkua riittävästi, muistaa syödä viisi kertaa päivässä, liikkua pari tuntia ja harrastaa, ylläpitää sosiaalista elämää ja rentoutuakin välillä. Toisaalta myös kouluhommat pitää olla tehtynä ajallaan, eikä kenenkään mielestä ole liikaa vaadittua, jos opettaja antaa pari hassua tehtävää läksyksi päivittäin, sillä eihän niihin mene pariakymmentä minuuttia, tai ainakaan tuntia, kauempaa. Mutta mitäs sitten, kun kursseja sattuu olemaan samassa jaksossa seitsemän ja jokainen opettaja kuvittelee olevansa se ainoa, jota syrjitään jättämällä läksyt tekemättä tai unohdetaan kerrata sanakokeisiin? Aikaa kuluu yllättävän paljon opiskeluun myös koulun jälkeen, mutta eikö elämässä pitäisi olla aikaa myös muullekin kuin opiskelulle? Niinhän sitä luulisi.

Ahkeran lukiolaisen kuvaaminen luonnollisessa elinympäristössä osoittautui ylitsepääsemättömän vaikeaksi tehtäväksi, joten kuvissa lukiolaisen virkaa hoitavat reippaat lapinkoiratytöt.

Perustarpeet

Lukiolaisen tulisi nukkua noin yhdeksän tuntia yössä ollakseen reipas ja virkeä kouluaamuina. Toki suihkussakin on hyvä käydä, pestä ja rasvata naama sekä pestä hampaatkin pariin otteeseen, jos haluaa pitää ihmiset lähellään edes satunnaisesti. Kaikkineen nukkumiseen, nukahtamiseen ja siihen valmistautumiseen sekä peseytymiseen menee noin kymmenisen tuntia, jos suositusten mukaan eletään. Tähän aikaan voidaan sisällyttää myös päivän vessakäynnit ja vastaavat - jos ei satu olemaan kovin paljoa jonoa, mikä tietää vain lisää turhaa odotusaikaa.

Myös syömiseen kuluu yllättävän paljon aikaa, jos ruuan joutuu kaivelemaan itse jääkaapista ja taikomaan syötävään muotoon edes kolmesti päivässä. Yksinasuvat joutuvat jopa metsästämään sen itse ja taistelemaan alennuspakkauksista kaupan kylmähyllyjen ääressä innokkaiden eläkeläisten kanssa sekä jonottamaan samojen muorien perässä kassalla. Jokainen kyseisen aktiviteetin kokenut voi käsi sydämellä todeta, että tapahtuma kuluttaa arvokasta opiskeluaikaa sekä mielenterveyttä runsain mitoin. Toki joskus voi käydä hyvä tuuri ja ruoka on koulusta tullessa valmiina liedellä ja vaatii vain lautaselle ottamisen, jos sattuu omistamaan mukavan ja ahkeran kotiäidin. Kuitenkin aikaa syömiseen kulunee keskimäärin tunti päivässä, plus mahdolliset kauppareissut. Ja hieman enemmänkin, jos joutuu itse kokkaamaan, siivoamaan jälkensä tai haluaa lukea Aku Ankan päivällisellä istuessaan.

Koulu, se tärkein osuus

Ahkera lukiolainen viettää aikaa koulurakennuksen sisällä noin seitsemän tuntia päivässä, sisältäen ruokailut, välitunnit ja muut jokaisen lukiolaisen tuntemat itsestäänselvyydet, joita ei tarvitse avata sen enempää. Tämän lisäksi kulkutavasta riippuen koulumatkaan kuluu aikaa ihan kiitettävästi, jos ei satu kuulumaan koulun vieressä asuvien, onnekkaiden kävelijöiden joukkoon. Bussilla kulkevat joutuvat odottelemaan tuota myöhästynyttä, täynnä kersoja olevaa laitosta monia minuutteja aamuin illoin, ja matkakin kestää usein noin vartista kolmeen varttiin. Riippuen siitä, kuinka korvessa sattuu asumaan. Hyvällä tuurilla pysäkiltä kotiin on matkaa ainakin kilometri, joten siinäkin tuhrautuu arvokasta aikaa kymmenisen minuuttia kävelyyn niin mennessä kuin tullessakin. Keskimäärin lukiopäivään koulumatkoineen kuluu aikaa reilut kahdeksan tuntia.

Läksyt ja kokeet + ainekohtaiset ongelmat

Kuten sanottu, kukaan opettaja yksinään ei vaadi kuuta taivaalta, ainoastaan muutaman kymmenen minuutin panostuksen tavallisiin, arkisiin läksyihin. Ja tähän tulee toki lisätä erilaiset kotona tehtävät esseet, tutkielmat ja esitelmät, joita ilmestyy vähintään kerran viikossa, kouluaikaan kuulumattomat ryhmätyöt sekä kappaleiden suomennokset ja seuraaviin tutustumiset, jotta seuraava oppitunti sujuisi ongelmitta ja opettaja pääsisi heti asiaan.

Missä tahansa aineessa on myös olemassa mahdollisuus, että lyhytkin tehtävä voi viedä aikaa opettajan laatimaa aikataulua enemmän. Esimerkiksi matematiikka, varsinkin pitkä sellainen, vaatii runsaasti pänttäämistä myös kotona ja opettajan mukaan kotitehtävien kanssa voi luovuttaa vasta sitten, jos ei sitä vaikeinta integraalin raja-arvoa saa tunnin yrittämisen jälkeen ratkaistuun muotoon. Kukaan ei varmasti ole mestari kaikessa, joten myös jotkut reaaliaineiden kysymyksistä voivat viedä kymmeniä minuutteja, jos niihin haluaa vastata tehtävän vaatimalla laajuudella. Joskus on myös etsittävä tietoa netistä, selvitettävä läksyjä Wilman kautta tai palautettava tehtäviä Showbien tai jonkin muun opettajan keksimän uuden villityksen välityksellä. Useimmiten tällaisissa tilainteissa nettiyhteys takkuaa jatkuvasti tai köyhän opiskelijaparan vanha pöytäkone vaatii minuutteja käynnistyäkseen, joten aikaa kuluu tuplaten.

Sanakokeita ilmestyy kielissä kuin sieniä sateella, ja tietysti niihin kaikkiin on luettava huolella, jotta opettaja pysyisi tyytyväisenä ja hyvän kurssinumeron mahdollisuus olisi olemassa. Esimerkiksi englannin kappalesanastoissa on noin aukeaman verran pienellä präntättyä tekstiä, joka tulisi painaa mieleen huolella edellisenä iltana. Aikaa tähän saa helposti kulutettua niin paljon kuin haluaa, sillä eihän kukaan muista jokaista ilmastonmuutokseen liittyvää kielikuvaa ensimmäisellä tai kolmannellakymmenennelläkään lukemalla. Sama juttu ruotsissa, joka sekoittuu hyvin nopeasti saksan kieleen ja loppuilta kuluukin näitä kahta erotellessa.


Myös varsinaisia kokeita varten pänttääminen on aloitettava hyvissä ajoin ja kirja tulee lukea kannesta kanteen vähintään kahteen kertaan. Tosin urakka voi helpottua hieman, jos on jaksanut tunneilla kuunnella aktiivisesti opettajan puheita ja hoitaa lukuläksyt säännöllisesti ennen tuntia ja myös sen jälkeen. Silti kokeisiin lukeminen, erilaisten kertaustehtävämonisteiden täyttäminen sekä mind mappien väsääminen vie vaikka miten kauan. Eivätkä nekään aina riitä vaadittuihin huippuarvosanoihin, sillä jokainen meistä ei ole sen seitsemän ällän kirjoittajan veroinen älykkö.

Tavallisten kokeiden lisäksi valtaosa lukiolaisista suorittaa myös yo-tutkinnon, jonka avulla on helppo haalia itselleen lisätöitä toisen vuoden kevääksi sekä koko abivuodeksi. Tuolloin lukemisen määrä kasvaa eksponentiaalisesti ja vapaa-ajasta tulee täysin tuntematon käsite.

Eli siis tiivistettynä voitaisiin tulkita, että jokaisen aineen opiskeluun tulisi käyttää tunti vapaa-ajasta, eihän se ole opettajalta paljoa vaadittu. Aika kuitenkin sisältää kotitehtävät, lukuläksyt ja kokeisiin lukemiset jo etukäteen. Mutta entäs sitten, kun niitä kursseja oikeasti on seitsemän kappaletta ja aineita samoin? Päivittäin, tai edes joka toisena päivänä. Aikaa läksyihin ja vastaaviin kuluu siis vaivaiset seitsemän tuntia. Onneksi osan voi aina sysätä viikonlopuille, jotka nekin saa kevyesti kulutettua esseiden vääntämiseen.

Harrastukset, liikunta ja sosiaalinen elämä

Liikuntaa ja ulkoilua tulisi harrastaa ainakin tunti päivässä. Tässä kohtaa on hyvä toivoa, että oma kiinnostuksen kohde liittyy johonkin urheilulajiin, sillä muuten aikaa joutuu käyttämään erikseen liikkumiseen ja muuhun harrastamiseen. Myös sanavarastoa kasvattava lukeminen, muidenkin teosten kuin koulukirjojen, voidaan laskea harrastukseksi, ja siihen tulisi käyttää aikaa viikoittain.

Myös kavereiden ja ihmisten näkemistä pidetään yleisesti tärkeänä asiana, mutta senkään ei tule tapahtua koulussa oppituntien aikana. Ja välitunnit tunnetusti kuluvat luokasta toiseen suunnistamiseen ja ihmismassojen väistelyyn käytävillä, eikä keskustelusta muutenkaan tulisi mitään möykkäävien kakaroiden takia. Näin ollen kavereiden näkeminen siirtyy siis vapaa-ajan puolelle. Aikaa säästääkseen kannattaa hankkia saman liikuntaharrastuksen omaavia ystäviä, jotta myös sosiaalisen kanssakäymisen voi hoitaa samalla kertaa liikkumisen kanssa.

TV, netti ja videopelit

Ei, lukiolaisen ei kuulu tuhlata aikaansa tällaisiin turhuuksiin - poikkeuksena kympin uutiset, joista on huomattavaa hyötyä yhteiskuntaopin kurssia ajatellen. Salkkarit eivät opeta mitään, videopelit ovat väkivaltaisia tai lapsille suunnattuja ja netin sosiaaliset mediatkin täysin yliarvostettuja. Näkeehän niitä ihmisiä koulussakin, kuka idiootti oikeasti kirjoittaisi kuulumisiaan johonkin Facebookiin tai seuraisi kaveria Instagramissa? Hölynpölyä tuollaiset, oikeat ihmissuhteet eivät tapahtu netin välityksellä.

Rahaongelmat

Vaikka Suomen lukio-opiskelu onkin teoriassa ilmaista, se on silti yllättävän kallista. Kirjat maksavat joka toinen kuukausi, ylioppilaskokeet noin kolmekymppiä ainetta kohden, nykyään oppilailta vaaditaan kalliita älylaitteita ja nettiä tehtävien tekoon ja erilaisiin tapahtumiinkin olisi kiva osallistua joskus. Koulumatkatkaan eivät ole ilmaisia, jos joutuu kulkemaan bussilla tai omalla bensasyöppöautolla, jos sattuu vahingossa sellaisen omistamaan tai saamaan edes lainaksi isukilta. Kela voi joissakin tapauksissa olla avuksi ja antaa vahingossa jopa ylimääräistä käyttörahaa joskus, mutta tämäkin riippuu vanhempien tuloista - jotkut epäonniset eivät saa mitään, vaikka raha tarpeeseen tulisikin. Ja jos vanhemmat vielä vaativat opiskelijaa rahoittamaan itse menonsa, niin se tietää iltatöihin hakeutumista. Johon luonnollisesti joutuu kuluttamaan osan vapaa-ajastaan.


Ajankäyttö pähkinänkuoressa

-Ruoka, uni yms. 10h
-Koulu + matkat 8h
-Läksyt 7h
-Liikunta, harrastus 2h

=27h

Päivittäisiin perusjuttuihin ja kouluun menee jo se 18 tuntia, joten niinsanottua vapaa-aikaa on olemassa kuutisen tuntia. Osa siitä kuluu siis harrastuksiin, usein myös sosiaaliseen elämään sekä niihin iki-ihaniin läksyihin (vain tunti per aine, lohdullista!!) Tähän kun lisätään vielä jokaisen paheet, kuten se netin käyttö, parin televisiosarjan seuraaminen, pelit ja usein vaaditut kotityöt, niin ei ihme, että lukiolaisen arki tuntuu melko täydeltä. Helpointa on nipistää aikaa siihen varsinaiseen elämiseen läksyistä ja yöunista, joten eipä ihme, etteivät opettajatkaan pysy tyytyväisinä. Hyi meitä laiskoja, koulunhan kuuluisi olla tämän ikäisen työ, joka tulisi hoitaa sen vaatimalla vakavuudella. Kuinka tälläiset patalaiskat vätykset voivat koskaan tulla pärjäämään siinä oikeassa työelämässä, kun mokoma helppo koulukaan ei ota sujuakseen? Ei niin mitenkään.

6/16/2015

Keikkakausi avattu

Ja tällä kertaa ihan kunnon kattauksella. Oli kyllä mahtava ilta, upeat esiintyjät ja mielettömän hyvä meno, ehdotonta Suomen kärkeä musiikkimaailmassa. Ainoa ei-niin-kovin-onnistunut asia oli perinteisen digikameran olematon zoomi ja todella epäedustava kuvanlaatu (sekä ylihinnoitellut ja kärähtäneet makkaraperunat).

Haloo Helsinki!




Kaija Koo



Popeda


Ja tapahtumana tosiaan Haminan Yöt, perjantai 12.6.2015