4/26/2015

Stand by me - Viimeinen kesä

Stephen Kingin pienoisromaanin The Body perustuva elokuva Stand By Me, vuodelta -86, kuuluu joidenkin käsitysten mukaan jokaisen yleissivistykseen. Itse näin kyseisen teoksen suunnilleen viitisen vuotta sitten, kun tapanani oli tallentaa digiboksille jokainen edes jollakin tapaa mielenkiintoiselta kuulostava elokuva. Silloin tämä oli aivan tavallinen leffa muiden joukossa, ja kun tänä aamuna bongasin samaisen leffan sanomalehden leffasuosituksista viisi tähteä saaneena, ajattelin virkistää muistiani ja kokeilla, josko tällä nyt olisi suurempi vaikutus.

Tarina sijoittuu vuoteen -59 ja kertoo neljästä pojasta, Gordiesta, Chrisistä, Teddystä ja Vernistä (ensimmäisessä kuvassa vasemmalta oikealle lueteltuna), jotka kuulevat erään ikätoverinsa kuolemasta ja päättävät löytää tämän ruumiin. Pojat lähtevät matkaan etsimään ruumista ja päästäkseen sankareiksi, ja matkan varrella he kohtaavat monia erilaisia vaikeuksia. Aikaa kuluu paljon myös pelkkään puhumiseen, poikien ongelmien ja tulevaisuudennäkymien puimiseen, ja heidän taustojaan avataan lisää myös erilaisilla takaumilla. Tapahtumien kertojana toimii aikuinen Gordie, joka kirjoittaa kirjaa parhaista ystävistä, joita hänellä on koskaan ollut - niistä, joita hänellä oli 12-vuotiaana.

Kokonaisuudessaan leffa on oikein mukavaa katsottavaa, mutta luvattua koskettavaa ja kaunista kasvutarinaa en omaan makuun näe tuossa tarpeeksi. Toki muutaman pojan elämästä löytyy ikävämpiäkin asioita sekä leffan loppupuolelta löytyy perinteisesti se koskettavin kohtaus, mutta siltikään leffa, joka ei saa itkemään, ei tunnu oikeasti koskettavan tarpeeksi. Hieno tarina tuo on kasvutarinan osalta, ja kauneuttakin löytyy ainakin ystävyyden muodossa, muttei vain tarpeeksi. Poikien ystävyydestä puheenollen: jo ensimmäisellä katselukerralla pidin Gordieta ja Chrisiä vähän liiankin läheisinä pelkiksi ystäviksi. Myös leffan aikana isojen poikien esittämät kommentit näista kahdesta saavat ajattelemaan, että kyseessä voisi olla vaikkapa jonkinlainen ihastuminen tai enemmänkin, vaikka ajatus onkin ehkä hieman outo siihen nähden, että pojilla on ikää vasta 12 vuotta. Mutta ei voi minkään, mikä muukaan niitä katseita ja syvällisiä keskusteluja voisi selittää? Teddyn ja Verninkin kuuluisi hehkutuksen mukaan kuulua myös tiiviiseen ystävyyteen, mutta jotenkin käyttäytymisen ja loppuratkaisun perusteella he eivät onnistu ainakaan minua vakuuttamaan.

Tykkään kyllä kovasti katsella välillä hieman vanhempia ja realistisen oloisia leffoja ihan tavallisista ihmisistä, ja tämä kuuluu juuri siihen kategoriaan. Montaa kertaa tätä ei kuitenkaan voisi katsoa kyllästymättä, joten ihan parhaimmistoon asti ei nousta. Pääjuoni on kuitenkin aikalailla peruskauraa eikä mikään kohta oikeasti yllätä, mikä onnistuu hieman laskemaan sen mielenkiintoisuutta jälkeenpäin ajatellessa. Myös hahmot onnistuvat joissakin kohdissa ärsyttämään, sillä ainakin päähenkilöiden kypsyys vaihtelee huomattavasti epätavallisen kehittyneestä täysin lapselliseen. Myös muut hahmot, etenkin Ace, kylän pahispoikien johtaja, ja kumppanit saavat ärsyyntymistasoa nostettua käytöksellään lähes jokaisella kerralla, kun ruutuun ilmestyvät. Liekö kuulunut tuohon aikaan, mutta järkevää ja normaalia kanssakäymistä ihmisten välillä leffassa esiintyy aika vähän, sillä turhankin usein ihmisten kohtaamiseen kuuluu edes jonkinlaista nälvimistä tai rähinää.


Näyttelijäsuorituksia ja äänimaailmaa on tietysti pakko kehua. Noin 99% maailman lapsinäyttelijöistä tuntuu ainakin nykyään olevan aivan kamalalla tasolla, joten on kiva katsoa, miten pojat näyttelevät osansa. Hahmojen huonoista puolista mikään ei liity näyttelyyn, joten kritiikkiä itse esiintymisestä en osaa sanoa. Musiikkikin on hienosti kyseiseen aikaan sopivaan, ja esimerkiksi leffan nimikkobiisi Stand by me kuuluu myös omalle soittolistalleni. Ja maisemafriikkinä kehun toki myös nättiä miljöötä. Metsämaisema toimii aina, samoin vuoret, vesistöt ja jopa laakeat ja avoimet peltomaisemat junaradoilla varustettuna. Kaunista, aitoa ja siistiä maastoa näkyvissä jatkuvasti, tykkään.

3,5/5