Keikkakausi avattu

Ja tällä kertaa ihan kunnon kattauksella. Oli kyllä mahtava ilta, upeat esiintyjät ja mielettömän hyvä meno, ehdotonta Suomen kärkeä musiikkimaailmassa. Ainoa ei-niin-kovin-onnistunut asia oli perinteisen digikameran olematon zoomi ja todella epäedustava kuvanlaatu (sekä ylihinnoitellut ja kärähtäneet makkaraperunat).

Haloo Helsinki!

Kaija Koo

Popeda

Ja tapahtumana tosiaan Haminan Yöt, perjantai 12.6.2015

Piin elämä - Life of Pi (2012)

"Lähde elämäsi matkalle Oscar-palkitun ohjaajan, Ang Leen visuaalisessa mestariteoksessa, joka perustuu Yann Martelin samannimiseen menestysromaaniin. Hirmumyrskyssä haaksirikkoutunut nuori intialaispoika Pi Patel löytää itsensä pelastusveneestä keskellä avomerta, seuranaan vain yksi eloonjäänyt - hurja bengalin tiikeri nimeltään Richard Parker. Eloonjäämistaistelun yhdistämä kaksikko ajautuu eeppiselle, mielikuvituksen rajoja koettelevalle matkalle, joka on nähtävä, jotta sen voi uskoa."

DVD-version takakannesta löytyvä teksti kuulostaa upealta ja houkuttelee katsomaan sen jo pelkän "tiikeri ja poika merihädässä" -idean takia, mutta tuohon leffan tapahtumarikkaus sitten jääkin. Mitään kannessa mainitsematonta tapahtumaa on turha edes odottaa, joten yli kahden tunnin leffaksi tämä osaa olla melko puuduttavaa katsottavaa, kiitokset hitaalle temmolle. Tai siis, odottaminenhan minutkin piti TV:n edessä, mutta muille kunnon actionia odottaville vinkkinä, paria pikkumyrskyä lukuunottamatta sellaista ei juurikaan tule. Toisaalta, eikös vähintään joka toinen useamman Oscarin voittanut teos ole aivan samanlainen?

Suurempia liitoittelematta suunnilleen puolet leffasta kuluu tuijottaen venettä ja lauttaa, joilla Pii elää villin Richard Parkerin seurassa. Merkittävimmät tapahtumista lienevät Piin yrityksen kouluttaa tiikeriä, saada sitä pois lautalta, koettaa saada sille ruokaa ja muut vastaavat, parin minuutin pituiset toimet, jotka toistuvat tunnin aikana suunnilleen sataan kertaan. Poikkeuksena tavalliseen on kuitenkin se, että hädästä huolimatta tiikeri ja Pii eivät ystävysty matkan aikana eivätkä paria kohtaa lukuunottamatta edes kosketa toisiaan. Normaalistihan elokuvissa villipedotkin kesyyntyvät helposti ja painautuvat ihmistä vasten kotikissan tavoin alle vuorokauden epäonnen jälkeen. Pii kertoo pelon pitävän hänet valppaana ja hengissä, ehkä sama pitää myös katsojan hereillä.

Intialainen Pii harjoittaa useaa eri uskontoa, mikä näkyy hänen puheissaan ja rukouksissaan. Ateistina en luultavasti onnistunut saamaan hänen puheistaan ja ajatuksistaan kaikkea olennaista irti (etenkään, kun silmä alkoi luppaamaan muutamaankin otteeseen puhekohtauksien aikana), mutta ajatuksena tuo kieltämättä tuntuu mielenkiintoiselta. Muutenkin hahmona Pii on varsin onnistunut ja toimiva kokonaisuus. Ehdoton lempparini kuitenkin on, kuinkas muutenkaan, Richard Parker. Mielettömän kaunis ja villi, todenmukaisesti käyttäytyvä tiikeri, jolla kuitenkin eläimen olemuksesta huolimatta tuntuu olevan myös sielu, kuten Pii isänsä vastustuksesta huolimatta uskoo. Pienestä lauhtumisesta huolimatta Richard Parker pysyy loppuun asti villinä ja itsenäisenä, mikä tulee esiin leffan loppupuolella, kauneimpiin kohtauksiin kuuluvassa teiden eroamisessa. Upeudesta huolimatta kohtaus tulee ja myös loppuu kamalan yllättäen, joten minä, itkemisen ja koskettavien jäähyväisten ystävä, hämmennyin enkä aluksi edes pitänyt toteutuksesta, mutta tarkemmin ajateltuna se toimii kuten pitääkin.


Visuaalisesti leffa on todella miellyttävää ja kaunista nähtävää, ja maisemafriikkinä jaksoin kyllä kuolata jokaista merimaisemaa, tähtitaivasta ja lätäkköä, niistä ei tule paljoakaan valitettavaa mieleen. Toisaalta liiallinen tekniikan käyttäminen hävittää hieman aitouden tunnetta, mutta ilman liioittelua leffassa ei luultavasti olisikaan mitään oikeasti henkeäsalpaavaa katsottavaa. Myös Richard Parker on yli 90 prosenttisesti tietokoneen tuotosta, mutta yllättävän upeaa sellaista, sillä jälki on lähes jatkuvasti ihmeen realistista. Varmasti leffa olisi ollut vielä häikäisevämpi tuotos 3D-versiona isolta leffateatterin kankaalta, pieni telkkari ei tosiaankaan onnistu esittämään animaatiota ja värejä niiden ansaitsemalla tavalla.

Upeasta visuaalisesta toteutuksesta huolimatta en kyllä voisi antaa tälle täysiä pisteitä ja kehuja maasta taivaisiin, sillä sen verran hidastempoinen ja puuduttava leffa on kokonaisuudessaan tarinan osalta. Aivan heti en koe poltetta myöskään uudelleen katsomiseen, sillä tarina jää yhdestäkin kerrasta tuoreena muistiin. Toisaalta, jos juoni itsessään on noinkin yksinkertainen, sisällä voi olla vielä jotakin syvällisempää sanomaa, joten ehkä parin vuoden kuluttua olisi aiheellista lähteä uudelleen kaivelemaan DVD-koteloa kirjaston hyllystä - tai sitten etsiä jostakin Bluray-versio, josko se parantaisi näkyvyyttä entisestään. Leffan pohjalla olleen kirjan aion kuitenkin kahlata läpi tässä seuraavan vuoden sisään, jos vain millään saan aikaiseksi.

3/5